Tunteet tienviittoina

Tämän aihealueen oivallukset ovat olleet kaikista olennaisimpia oman elämäni kannalta, sillä olen vahvasti tunteva ihminen. Olin sisäisesti ailahteleva tuuliviiri. Aikoinaan satunnaisena alakuloisena päivänä ajattelin, että koko elämäni on pilalla, eikä minusta koskaan ole mihinkään. Seuraavana päivänä saattoikin olla jo eri ääni kellossa. Elin tunteideni ja ajatusteni vietävissä. Ajattelin, että satun vain olemaan tunteellinen ihminen, enkä voi tunteilleni mitään. Tavallaan siinä olin oikeassa, mutta kuinka paljon voinkin vaikuttaa tiedostavalla käytöksellä ja suhtautumisella erilaisiin tunteisiin, on muuttanut pelin kulun. Samalla tavoin kuin uskomuksieni suhteen, olen päässyt tunteidenikin kanssa niskan päälle. Kuuntelen tunteitani tarkoin, sillä tunteet ovat itselleni tärkein tiedonlähde sisäisestä maailmastani myös tiedostamattomalla tasolla. Tunteet syntyvät usein pelkästään ajatuksen voimalla ja ajatuksillamme pystymme vaikuttamaan kehoomme jopa solutasolla. Tunteeni eivät kuitenkaan ole yhtä kuin minä. Tunteilla on jokin viesti, joka haluaa tulla kuulluksi. Siksi otan tunteitani kohtaan tarkkailevan asenteen. Kuvaisin niitä pilviksi, jotka välillä ovat synkkiä myrskypilviä ja välillä taas kevyitä kuin poutapilvet. Mutta ennemmin tai myöhemmin ne hajoavat tai lipuvat pois. Mieliala on taas pitkäkestoisempi olotila, kuin yksittäinen tunnetila.

Tunteet ovat valtavan laaja teema, jota tulen käsittelemään blogissani ajoittaisina nostoina jopa tunne kerrallaan. Tunteista puhuminen menee välillä itsellenikin tunteisiin, kun tajuan miten paljon olen padonnut tunteitani ja joutunut rajoittamaan tunneilmaisuani. Olen kärsinyt seurauksista muun muassa epämääräisenä pahana olona ja tunteiden tunnistamattomuutena. En ottanut vastuuta omasta tunne-elämästäni, vaan syyttävä sormeni osoitti muita ihmisiä. Sen lisäksi otin kaiken henkilökohtaisesti, vaikka loppujen lopuksi ihmiset peilaavat kommenteillaan ja käytöksellään omaa maailmankuvaansa. Empaattina otan muiden tunnetilat helposti itselleni, sekä olen ollut huono piirtämään terveitä rajoja itseni ja muiden välillä. Se voi olla äärimmäisen raskasta ja kuormittavaa. Kantaa harteillaan taakkaa, joka ei alunperinkään ole tehty minulle kannettavaksi. Empaattisuus on ihana asia, mutta rajansa kaikella.

Asuminen erilaisissa kulttuureissa Väli-Amerikasta Aasiaan on antanut perspektiiviä tunneilmaisun monimuotoisuuteen. Vaikka tunteet ovatkin hyvin universaaleja, tunteiden ilmaisu on kulttuurisidonnaista. Hämmennykseni oli suuri muuttaessani 16-vuotiaana vuodeksi Meksikoon. Kavereita ja perheenjäseniä sai kadulla suukotella ja halia suureleisesti. Sai juosta vastaan ja huutaa "te quiero mucho prima, rakastan sinua paljon serkku." Toki näin saisi tehdä Suomessakin, mutta se ei ole meidän kulttuurillemme tyypillistä. Kaikissa kulttuureissa on omat hyvät puolensa ja vinoumansa, enkä sano, että joku toinen on toista parempi. Itselleni kotoisalta tuntui kuitenkin se, että tunneilmaisu oli vapaampaa ja näkyvämpää Latinalaisessa Amerikassa. Koin heti kuuluvani joukkoon, sillä jollain tapaa sain olla enemmän oma itseni.

Miten minulla nykyään menee tunne-elämäni suhteen? Pitkän työstön, lukemisen ja oivallusten kautta kovaa vauhtia eteenpäin. Olen saanut tasapainoisemman tunne-elämän ja päässyt jyvälle miten saada vankka yhteys omiin tunteisiini. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta se voikin olla yllättävän haastavaa. Pystyn sanoittamaan tunteitani paremmin sekä hallitsemaan reaktioitani tunteisiini. Kaikki tunteet ovatkin sallittuja ja inhimillisiä. Itselleni vihan tunteen salliminen on ollut tärkeä omien rajojen laittamisessa. Ahdistus on usein tunteiden tunnistamattomuuta. Vaikeatkin tunteet ovat tärkeitä. Ne eivät enää pelota yhtä paljoa. Nyt annan kaikkien tunteiden tulla ja mennä vapaasti. Tarkkailen, tunnistan ja tiedostan. En takerru. En patoa niitä sisääni. Nauran tai tarpeen tullen itken. Otan tunteet vastaan enkä pakoile niitä. Otan vastuun omista tunteistani ja reaktioistani. Jokaisen tunteeseen ei tarvitse reagoida. Oloni on kevyempi ja luottavaisempi, sillä tiedän, että ihmisten käytös ei mene enää yhtä helposti ihon alle. Ohjaudun sisältäpäin, enkä ulkoa. Ihmisillä ei ole enää yhtä suurta valtaa minun sisäiseen maailmaani. Rauhaksikin sitä kai kutsutaan.

-Sini