Sydänsurujen vuosi

Olisipa tässä vuodessa ollut jokin varoitustarra. Vuosi alkoi täynnä intoa ja odotusta. Vuoden ensimmäinen kuukausikaan ei ehtinyt vaihtua, kun ensimmäinen pommi tippui. Tämän pommin purku kesti koko kevään. Seuraavat olivatkin jo odottamassa kulman takana.

Tämä vuosi on opettanut minulle paljon merkityksellisiä asioita. Koen pitäneeni sydäntäni kompassinani, mutta asia ei ollutkaan niin vahvalla pohjalla, kuin olin kuvitellut. Osaankin sivuuttaa sydämeni ääntä ja piilottaa kipuni lahjakkaasti. Taitoja kai nekin. Tosin nämä taidot eivät vie minua siihen suuntaan mihin haluan olla menossa. Jotain positiivista tässä kuitenkin on kai se, että ainakin kuulen ne sydämen kuiskaukset. Mitä tulee kivun piilottamiseen, siitä on kova työ oppia pois. Saisinko näyttäytyä muille surullisena ja rikki? Saako kukaan? Miksi itkemistä pitää pyytää anteeksi ja kipu piilottaa hymyn taakse? Haavoittuvuus on tarttumapinta toisiin, sanoo Tommy Hellsten. Silti emme välttämättä uskalla olla heikkoja tai haavoittuvaisia, vaikka niin loisimme yhteyttä toistemme kanssa.

Tänä vuonna olen saanut sydänsurujeni myötä vahvan yhteyden sydämeeni. Sydäntäni on riepoteltu suuntaan jos toiseen. On ollut hetkiä, kun sydämeni on ollut fyysisesti niin hellä ja kipeä, että olen pelännyt saavani sydänkohtauksen. Opin, että heartbreak on ihan todellinen asia. Olen käynyt läpi monta eroa elämäni aikana, mutta ehkä aiemmin en ole ollut yhtä hyvin yhteydessä kehooni ja sydämeeni, sillä en ole kokenut niitä tällä tavalla. Kyllä, olen eronnut kesällä ja menettänyt toisen rakkaan pupuni muutaman päivän sisällä. Coco kuoli kohtauksen kourissa käsiini. Synkimpiä viikkoja vuosikausiin. Onneksi olen oppinut, että tunteita ei pidä paeta. Ne tulee kohdata silmästä silmään. Surut on surtava, kun on niiden aika.

Eropäätös oli hyvin rohkea; uskalsin kuunnella sydämeni ääntä ja valita itseni. Eropäätökset eivät ole koskaan helppoja, mutta sitäkin tarpeellisempia, jos eroon on pätevät syyt. On katsottava itseään rehellisesti peiliin. Mikä on oma osuuteni, että suhde ei toiminut ja mitkä tarpeeni eivät tulleet täytetyiksi ja kuulluiksi? Miten voin ilmaista niitä avoimemmin jatkossa? Mitkä asiat ovat minulle aidosti tärkeimpiä? Millaista arkea haluan elää kumppanin kanssa? Ero rikkoo hetkellisesti säpäleiksi, mutta sieltä on mahdollisuus syntyä jotain uutta ja kaunista. Tunnet taas itseäsi paremmin ja olet selvinnyt isosta elämänkriisistä. Saat tehdä uuden valinnan, sopivamman kumppanivalinnan juuri itsellesi, sillä viisaudella, jota sinulle on kertynyt eletyn elämän myötä.

Mielestäni ihmisten pitäisi erota herkemmin, mikäli tilanne niin vaatii. Mitä pidempään ihmiset pysyvät niin sanotusti väärien ihmisten kanssa, sitä vähemmän ihmisiä vapautuu sinkuiksi ja oikeat ihmiset eivät voi löytää toisiaan. Olen kuullut lukemattomia tarinoita, joissa eroa pyöritellään vuosikaudet. Miksi ero ilman lapsia ja yhteistä asuntolainaakin voi olla niin vaikea? Elämä on lyhyt. Etenkin, jos kaikki kivet ja kannot on käännetty, on aika jatkaa eteenpäin. 

Toivoisin, että keskustelu parisuhteista ja niiden ongelmista ja haastavuudesta olisi avoimempaa. Tuntuu, että aihe on kovin vaiettu. Eihän kukaan halua kertoa olevansa onnettomassa parisuhteessa. Kumppani on niin merkittävä osa elämää. Mielestäni on lottovoitto olla emotionaalisesti läsnäolevan ja kypsän ihmisen kanssa turvallisessa, rakastavassa ja onnellisessa parisuhteessa. Kumpa kaikki rakastaisivat itseään niin paljon, että valitsisivat aina itsensä epätyydyttävän saati huonon parisuhteen sijaan.

-Sini