Olenko aina oikeassa? (1/2)
Mielestäni uskomukset määrittelevät lähes kaiken elämässämme. Uskomukset voivat olla tietoisia tai tiedostamattomia. Se mitä ajattelemme itsestämme, maailmasta ja muista ihmisistä luovat perustan elämällemme. Siksi koen ne niin tärkeinä, että pyhitän ensimmäiset kaksi asiapitoista blogitekstiä uskomusten käsittelylle. Jokainen meistä kahdeksesta miljardista maailmankansalaisesta elää omassa pienessä todellisuuskuplassaan. Ei ole ketään toista, joka olisi kävellyt saman polun kuin joku toinen. Tietysti koemme enemmän samankaltaisuutta samankaltaisiin ihmisiin ja usein valitsemmekin seuraamme itseämme muistuttavia ihmisiä. Sanotaan, että olemme viiden meidän läheisimmän ihmisen sekoitus. Seuransa kannattaakin valita tarkasti. Mutta, jos on tekemisissä vain samankaltaisten ja samantyylisen uskomusjärjestelmän omaavien ihmisten kanssa, ymmärrys erilaisuudesta voi jäädä aika kapeaksi. Tästä syystä esimerkiksi ennakkoluuloja, rasismia, toisten tuomitsemista ja halveksuntaa voi esiintyä enemmän.
Mistä uskomukset ovat syntyneet? Sanoisin, että tietynlainen aivopesu ja kulttuurillinen ehdollistaminen on alkanut heti lapsen synnyttyä. Lapsi oppii mallin kautta huoltajiltaan sekä muilta ihmisiltä ympärillään miten kuuluu käyttäytyä ja mitä maailmasta tulisi ajatella. Ympäröivä kulttuuri, yhteiskunta ja ajanjakso muokkaavat meitä todella paljon. Kuka olisi Sini tai sinä, joka olisi syntynyt Kongossa 60-luvulla? Aivan jotain muuta mitä nyt olemme. Itseni kautta voin helpommin hyväksyä ihmisten erilaisuuden, sillä minäkin olisin aivan erilainen ihminen eri korteilla.
Kuulin tälläisen termin uskomuksille: brules = bullshit rules. Erittäin osuva mielestäni. Valitettavasti iso osa omista uskomuksistani on ollut itseäni tuhoavia. Olen esimerkiksi ajatellut olevani tyhmä. Kuka määrittelee tyhmyyden? Kehen verrattuna? Kaikki on suhteellista. Uskomukseni ohjaavat minua, jos minä en ohjaa niitä. Olen kyseenalaistanut uskomuksiani viimeisien vuosien aikana. Olen tietoisesti lähtenyt työstämään ajatus- ja uskomusjärjestelmiäni. Nykyään uskomukseni ovat rakentavampia sekä tekevät minusta paljon onnellisemman ja tyytyväisemmän ihmisen. En edes tiedä ovatko uskomukseni enemmän totta kuin ennen. Kenties ei, kenties kyllä, mutta ainakin ne tekevät elämästäni mielekkäämpää. Todennäköisesti osa uskomuksistani paljastuu epätodeksi, jolloin saan taas muokata maailmankuvaani uusiksi. Saan kasvaa, kehittyä ja olla erehtyväinen ja inhimillinen. En takerru ajatuksiini liiaksi. Ne ovat kuin pilviä, jotka lipuvat ohi ja muokkaantuvat. En ole yhtä kuin ajatukseni.
Uskon, että oikeassa oleminen on egomme ydintä. Samaistumme todella vahvasti uskomiimme asioihin sekä saatamme puolustaa niitä henkeen ja vereen. Ihmiset kokevat tyydytystä ollessaan oikeassa etenkin, kun joku toinen on väärässä. Pädemme ja näytämme miten fiksuja olemme. Kenties myös lyttäämme muita, että pääsisimme itse ylöspäin. Jopa halveksumme eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Tilanteet voivat eskaloitua jopa nyrkkirysyyn saakka. Yllämainitut tilanteet eivät tietenkään koske kaikkia, mutta olen itsekin kokenut ylemmyyttä ollessani oikeassa. Nykyään yritän ottaa neutraalin lähestysmistavan moniin asioihin, sillä mistä minä itseni ulkopuolisista asioista täyttä totuutta tietäisin. Asiat eivät ole mustavalkoisia ja ne tuodaan esille erilaisilla agendoilla sekä tulkinnoilla. Tiedekin perustuu tämänhetkiseen tutkimustietoon, joka muokkautuu ajan myötä. Ei, maailma ei ole tullut vielä valmiiksi.
Loppuun pieni aivopähkinä. Mikä vaikutus ihmiselle olisi esimerkiksi seuraavilla uskomuksilla? Millaisia rajoituksia nämä luovat? Ihmisiin ei voi luottaa. En riitä. Olen luuseri. Elämälläni ei ole mitään merkitystä. Saan varmasti syövän. Lentäminen on vaarallista.
Jatkoa luvassa..
-Sini