Miksi parantua?

Paraneminen, mielenterveys ja muutos ovat blogini keskeisimmät teemat. Tämä teksti on tiivistelmä ja intro aiheeseen liittyen, mutta tulen käsittelemään mainitsemiani teemoja lisää tulevissa teksteissä. Intohimoni näihin aiheisiin johtuu omasta haasteellisesta taustastani, johon lähdin etsimään vastauksia ja ratkaisuja. Olen elävä esimerkki siitä, että meillä kaikilla on mahdollisuus muuttua, sillä aivomme ovat erittäin muovautuvat neuroplastisuuden ansiosta. Joe Dispenza puhuu siitä, miten uusia yhteyksiä syntyy, kun vahvistamme niitä jopa pelkästään uudenlaisilla ajatuksilla. Ajatuksillamme on valtaisa muutosvoima. Mindset is everything. Sisäisen maailman muututtua, myös ulkoinen maailma alkaa näyttää erilaiselta. Anais Nin sanoi, että emme näe maailmaa niin kuin se on, vaan niin kuin me itse olemme. Bingo! "Vanha koira ei opi uusia temppuja" elää syvällä kulttuurissamme, mutta asian laita ei todellakaan ole niin. Saamme luotua aivoihimme uusia yhteyksiä koko elämämme ajan.

Toisaalta olen pohtinut tarvitseeko kaikkien ihmisten yrittää muuttua tai parantua. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ei missään nimessä. Tosin ei olekaan kaikkien ihmisten kohtalo voida kroonisen huonosti. On kuitenkin täysin sallittua, olla oma itsensä kaikkine vikoineen ja puutoksineen. Kukaan ei ole tule täysin eheäksi, mutta voimme olla keskeneräisyydessämme onnellisia, jopa epätäydellisen täydellisiä. Itsensä hyväksyminen ja armollisuus ovat muotitermejä, mutta ne pitävät sisällään valtavasti viisautta. Mielestäni viimeistään siinä vaiheessa on tullut hetki katsoa syvälle sisimpäänsä, jos paha olo, jopa masennus ja tyytymättömyys omaa elämää kohtaan ovat vahvasti läsnä. Silloin on aika kuulla sielun hätähuuto. Usein kuitenkin valitsemme tuskassamme helpomman tien paeta ikäviä tunteita. Hukutamme itsemme päihteisiin tai pidämme itsemme kiireisenä tai suorituskeskeisinä. Puhelimen liikakäyttö ja muut addiktiot kuuluvat samaan eskapismin piiriin.

Miten olen alkanut parantumaan? Hyvinkin yksinkertaisesti kohtaamalla itseni silmästä silmään. Tunnistamalla omat tunteet ja ajatusmallit. Läpikäymällä omia uskomuksia ja omaa kasvatusta. Yhdistelemällä oman elämän syy-ja seuraussuhteita. Vahvistamalla kehoyhteyttä. Tiedostamalla omaa ehdollistumista. Ottamalla vastaan apua myös muilta ihmisiltä. Muiden ihmisten kautta saadut korjaavat kokemukset ovat valtavan arvokkaita. Terapia olisi jokaiselle meistä hyväksi, mutta itse olen päässyt pitkälle omilla metodeillani lyhyttä keskusteluapua lukuunottamatta. Jokaisen olisi hyvä tiedostaa milloin tarvitsee ammattiapua tai vähintäänkin uskoa, jos muutkin ympärillä huomaavat avuntarpeen. Omien ongelmien tiedostaminen on iso askel. Ei kai kukaan halua olla haavoittuvainen tai heikko. On äärimmäisen epämukavaa tunnistaa itsessään vikoja ja puutteita sekä kohdata vaikeita asioita, jopa traumoja. Liian syviä ja ongelmallisia teemoja ei kuitenkaan kannata lähteä yksin tonkimaan ja usein psyykeemme suojeleekin meitä näkemästä kaikkea kerralla. On hyvä edetä pala palalta ja pikku hiljaa.

Tämän lisäksi läsnäolevaan hetkeen pääseminen on ollut itselleni avainasemassa. Niin kuin Dalai Lama sanoi: olemme human beings, emme human doings. Suorittajalla kuten minulla, tämä ei ole ollut helppo rasti. Olen kuullut, että mindfullness harjoituksia ei suositella syvästi masentuneille tai muunlaisista vakavista mielenterveyshäiriöistä kärsiville ihmisille. Kun akuutti hätä on poistunut näillä harjoituksilla voi tuoda elämään läsnäoloa ja rauhaa. Olen harjoittanut tietoisuustaitojani kesäisin tekemällä rauhallisia kävelyjä paljain jaloin; käännän kasvot aurinkoon ja hypin kiveltä kivelle. Kuuntelen linnunlaulua ja hengitän tietoisesti. Laitan jalat virtaavaan veteen. Henkireikiäni ovat lukeminen, avantouinti, päiväkirjan kirjoittaminen, kiitollisuus ja kohtalopäiväkirja (siitä joskus lisää), meditointi, rukoilu ja läheiset ihmissuhteet.

Olemme kaikki psykofyysisiä kokonaisuuksia, joten emme voi sivuuttaa kummankaan niin henkisen kuin fyysisenkään hyvinvoinnin merkitystä. Pidän huolta kehostani ravinnon, nesteytyksen, unen, liikunnan sekä kehonhuollon suhteen. En orjallisesti, mutta tarpeeksi hyvin, että energiatasoni ovat yleensä hyvät. Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani on tullut minulle tärkeä prioriteetti. Ilman hyvää mielenterveyttä elämä on kuin autolla ajamista käsijarru päällä. Palkinto, mikä on mahdollista saavuttaa paranemisprosessin seurauksena, on kaiken sen työn arvoista: mielenrauha, turva, rakkaus, onnellisuus, levollisuus. Elämään syntyy taianomaisia hetkiä. Ollessani täysin läsnä, minun on helpompi hyväksyä tilanteet sellaisina kuin ne ovat kullakin hetkellä. Valitan enää harvoin. Olen miellyttävämpi ihminen itselleni ja muille. Olen siirtynyt selviytymistilasta olemisen tilaan ja tähän hetkeen, joka on ainoa paikka missä elämää voi elää täydesti. Ajoittain käyn selviytymistilassa haastavina hetkinä, mutta olen oppinut palauttamaan itseni ennemmin tai myöhemmin takaisin turvasatamaani, joka on niinkin lähellä kuin minussa itsessäni.

- Sini

Lukuvinkki: Joe Dispenza, luo itsesi uudelleen (2018)