Kunniavieraana viha

Viha on ollut itselleni jopa se tunteista pelottavin. Ajattelin, että suuttuminen tai ärsyyntyminen ainoastaan tuhoaa ihmissuhteita. Aikuisiällä muistan olleeni äärimmäisen harvoin vihainen. Se ei tosin kertonut mitään tasapainosta tai hyvinvoinnista. En osannut suuttua ja puolustaa itseäni vaan toimin kynnysmattomaisesti. En ilmaissut muille omia tunteitani, tarpeitani ja halujani. Puhumattakaan rajoistani. Miellyttäjäpersoonana halusin vältellä konflikteja viimeiseen saakka. Eikö yhteyden katkeaminen toiseen ihmiseen ole pahinta mitä voisi tapahtua? Menettämisen ja hylkäämisen pelot aktivoituvat. En sanonut "ei" kun minun olisi kuulunut sanoa ei. Ei on todella voimallinen sana, kun sen takana voi seistä. Mutta niin on myös kyllä.

Useimmiten vihaa kuvataan negatiivisessa valossa mediassa. Väkivaltarikokset tapahtuvat usein valtavan mustasukkaisuuden tai vihan aiheuttamina. Vihainen ihminen voi olla agressiivinen ja arvaamaton. Usein elokuvissa ja sarjoissa vihan tunteeseen reagoidaan tappelemisella, huutamisella tai haukkumisella. Asianhan ei tarvitsisi olla niin. Viha on tärkeä perustunne. Hyvin voimakas sellainen. Vihan tunteita kuuluukin ilmaista, mutta tunteet voi purkaa myös itsenäisesti ilman nyrkkien heiluttelua. Itse saan hyvää virtaa treenaamiseen, jos olen jostakin asiasta harmistunut tai jopa suuttunut. Kaikki tunteet eivät vaadi akuuttia reaktioita. Vihankin aiheuttama reaktio on jokaisen ihmisen omissa käsissä. Kirjaimellisesti.

Vihan merkitys on suojella ja turvata itseä. Näyttää muille, että tässä minä seison. Ihminen, joka ei kykene sallimaan itselleen vihaa, ei puolusta itseään, vaan antaa itseään kohdeltavan miten sattuu. Ihminen saattaa alkaa alistua, katkeroitua tai uhriutua. Itselleni myös huumori on ollut keino selviytyä tilanteista, jotka todellisuudessa satuttavat. Huumorin sijaan koen, että olisi tärkeää ilmaista, että tämä tilanne ei ollut minulle ok. Vasta salliessani itselleni vihan tunteita aloin aidosti kokemaan arvostusta ja rakkautta itseäni kohtaan. Valtava omanarvontunnon kasvu ja oivallus oikeaan suuntaan nousivat tilanteesta, jossa koin minun rajojeni rikkoutuneen sellaisella tavalla, jota en mitenkään voinut hyväksyä. Tajusin kerta iskusta miten paljon olin laiminlyönyt itseäni niin monella eri tasolla. Kuljin usein reikäisissä vaatteissa. En käynyt lääkärissä tai hammaslääkärissä kun äärimmäisissä akuuteissa tilanteissa. En pitänyt puoliani. Alistuin. Tuona tärkeänä henkisen kasvun iltana heitin loppuunkäytettyjä vaatteita ja asusteita pois kyyneleiden virratessa pitkin poskia. Miksi en ollut arvostanut itseäni tämän vertaa? Kuka minua arvostaisi, jos en edes minä itse?

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että minä itse määritän miten haluan itseäni kohdeltavan, niin meistä jokainen. Voin itse valita seurani. Sain voimallisen kokemuksen siitä, miten minun täytyy itse laittaa omat rajani, eikä antaa muiden jatkuvasti kävellä ylitseni. Joka kerta kun toimin itseäni vastaan sisälleni syntyy ristiriita. Hylkään itseni. Valitsen muiden miellyttämisen itseni sijaan. Mielummin olen ristiriidassa muiden kuin itseni kanssa. Omaa naamaa pitää jaksaa katsoa elämän loppuun saakka. Tosin valitsen tarkkaan mistä asiasta haluan ylipäätään lähteä "taistelemaan" yhtään kenenkään kanssa. Kaikki saavat ajatella niin kuin haluavat. Aikaisemmin en uskaltanut puhua omaa totuuttani vaan myötäilin muita, vaikka olin itse eri mieltä. On uskomattoman vapauttavaa uskaltaa ilmaista itseään totuudenmukaisesti. Se ei tarkoita, että kaikki mitä ajattelee pitäisi saada sanoa ääneen. Mietinkin usein, ennen kuin avaan suuni; onko sanomani rakentavalla tavalla kehittävää, tarpeellista tai tuoko se millään tavalla hyvää mieltä ympärilleni. Se on toiminut ainakin omalla kohdallani kiitettävän hyvin. Tietysti itsekin teen virheitä, mutta pyrin ottamaan niistä vastuun ja pyytämään anteeksi. Ihmisiä tässä ollaan kaikki.

-Sini