Kolmenkympin kriisi?

Blogitekstini ovat olleet melkoisen raskaita, asiapitoisia ja osa jopa synkkiä. Tosin blogini rajuin teksti mielenterveydestä on ollut vasta elokuussa työn alla ja sen työstäminen on vienyt hetkittäin syviin vesiin. On ollut parempi kirjoittaa se nyt, eikä syksyn sateissa tai marraskuun pimeydessä. Se tulee olemaan blogini tärkein aihealue ja sanoma. Nyt ajattelin keventää ja jakaa kuulumisiani ja ajatuksiani elämästä yhden blogitekstin verran.

Tasan vuosi sitten vietin useamman viikon kesälomaani lapsuudenperheeni parissa Pohjois-Karjalassa. Elin onnellisessa lomarakkauskuplassa, jota en olisi halunnut puhkaista koskaan. Menin eräänä päivänä mattolaiturille pielisjoen varteen katselemaan pilviä, sillä olin etuajassa ystäväni tapaamisesta. Olin täydellisen läsnä ja yhtäkkiä mieleeni jysähti voimalla lause: "Sinulle on täällä kaikki". Hyppäsin pystyyn ja mutustelin ajatusta häkeltyneenä. Sehän on täysin totta! Miten en ole tajunnut tätä aiemmin? Menin ystäväni luo ja sanoin varovaisesti, että luulen, että minusta tulee jälleen joensuulainen. Oikeastaan tiesin sen jo syvällä tasolla, mutta koska ajatus oli noin 30 minuuttia vanha, olin itsekin hämilläni voiko tämä olla hetken hairahdus. Palasin Helsinkiin, mutta jotain oli muuttunut. Omistusasunnossani minun pitäisi asua vielä seuraavaan kevääseen, joten en voisi toimia niin impulsiivisesti mitä luultavasti olisin muuten toiminut. Sain sopivan aikalisän. Jätin ajatuksen hautumaan seuraavaksi 8 kuukaudeksi, mutta minulla oli vahva tieto lähdöstäni. Aloin tekemään irtipäästöä Helsingistä, sillä olinhan tehnyt siitä itselleni rakkaan kotikaupungin viimeisen 10-vuoden aikana. Rakastin myös omaa ensikotiani Vantaanjoen varrella. Hauska sattumako, mutta tämänhetkisestä kodistani Joensuussa näen tuon samaisen mattolaiturin, jolla sain heureka hetkeni.

Paluu kotiseudulleni oli itselleni hyvin yllättävä käänne, sillä pitkään vihasin Joensuuta. Yhdistin Joensuuhun kaikki nuoruuden kasvukivut ja pahan olon. Meni vuosia, että sain Joensuuta kohtaan edes jollain tavalla neutraalin suhtautumisen. Oivalsin viimein pari vuotta sitten, että ehkä Joensuu ei itsessään ollutkaan tarinan pahis. Minun piti käydä pitkä prosessi itseni kanssa, että pystyin edes antamaan tälle kaupungille uuden mahdollisuuden. Olin myös sen verran helsinkiläistynyt ja omaksunut omituisen ajatuksen siitä, että kehä 3 ulkopuolella ei ole (tarpeeksi mielenkiintoista) elämää. Palasin viime viikolla Helsinkiin ensimmäistä kertaa ja päärautatieaseman kuhinassa hermostoni hälyytti heti: pitää päästä pois tästä tilanteesta. Vasta Kalasatamassa Helsingin kaunista siluettia tuijottaessani tovi myöhemmin, sain palautettua itseni rauhan tilaan. Helsinki tuntuu edelleen toiselta kodilta, mutta Joensuussa hermostollanikin on hyvä olla. Olen liian herkkä ainaiseen ärsykkeiden virtaan mitä isoissa kaupungeissa on. Ihminen voi sopeutua huomaamattaan ympäristöönsä ja vasta nyt ymmärrän, miten paljon ylikuormituin Helsingissä etenkin ihmisvilinässä ja julkisessa liikenteessä. Sen lisäksi Joensuu on Helsinkiin verrattuna lintukoto, jossa elämän raadollista puolta näkee hyvin vähän.

Täytin kuun alkupuolella 30-vuotta. Kolmenkympin kriisin sijaan voisin puhua jopa kolmenkympin helpotuksesta. Nuoruuden pahimmat sekoilut ja epävarmuudet tuntuvat olevan historiaa. Kroppa vanhenee, mutta mieli selkeytyy. Olen luonut pala palalta elämästäni omannäköistä ja mielekästä. Teen 4-päiväistä työviikkoa. Olen tehnyt käytännössä koko työurani 70-80 % työaikaa lyhyitä pätkiä lukuunottamatta, mikä on vapauttanut aikaa ja energiaa kaikelle muulle. Pidän kalenterini huokoisena, että voin elää spontaanimmin ja ottaa aikaa levolle ja olemiselle. Asun siskoni ja pupujeni kanssa Joensuun paraatipaikoilla, josta on minun elämäni kannalta lyhyt matka kaikkialle. Sosiaaliset piirini ovat vielä pienet, mutta laatu korvaa määrän. Täällä on iso lapsuudenperheeni, muutama sydänystävä ja huippukollegat. Minulla ei ole koskaan ollut näin turvallinen ja kannateltu olo. Tästä rauhasta ja turvasta käsin uskallan tehdä rohkeampia valintoja ja yrityksiä. Pian aloitan vuoden kestävän muutosvalmentajakurssin, joka luo varmasti uutta suuntaa elämälleni. Olen innoissani näkemässä millaisia kasvunpaikkoja kurssi tuo, sekä millaisia ihmisiä saan elämääni.

Parhaimpia juttuja Joensuussa on myös vuosijäsenyys avantouintiseura Jääkarhuille, jossa käyn 2-4 kertaa viikossa saunomassa ja uimassa. Sen lisäksi hankin vuosijäsenyyden taideperhospuutarha Botaniaan, jossa tulen talven aikana kirjoittamaan paljon blogiani. Botania on helmi, niin kuin myös Jääkarhut. Tämä kesä on töiden lisäksi mennyt retkeillen, urheillen, mökkeillen, lukien, tanssien, blogin parissa, sosialisoituen ja pikkasen reissatenkin. Mitä paremmin tunnen itseni, sitä enemmän osaan valita elämääni ne asiat, jotka oikeasti tuovat lisäarvoa arkeeni. Mielestäni jokaisen kannattaisi aika ajoin pysähtyä miettimään mitkä asiat tuovat iloa elämään ja mitkä sen sijaan vievät sitä pois. Pohtia sitä mihin elämänosalueisiin on tyytyväinen ja mihin haluaisi muutosta. Tekeekö asioita vain tottumuksen mukaan, vaikka ei ole nauttinut esimerkiksi jostakin harrastuksesta enää aikoihin. Selviytyykö nippa nappa vain lomasta lomaan. Monet isot gurut kuten Tony Robbins ovat tulleet tämäntyyppiseen johtopäätökseen: "Where your energy goes and consciousness flows your reality unfolds". Ihmeellistä, mutta minun mielestäni totta. Se mihin keskitymme elämässämme, lisääntyy. Oli se sitten hyvää tai huonoa. Meillä ei ole kontrollia ulkopuolellamme tapahtuviin asioihin, mutta siihen on miten suhtaudumme niihin. Olemme myös itse vastuussa elämämme valinnoista. Voi kuinka herkullista onkaan syyttää muita omasta kurjuudestaan ja elää uhrimentaliteetista käsin.

Minulle menestys on sitä, että elää omien arvojen mukaista ja näköistä elämää, jossa saa tehdä mahdollisimman paljon juuri niitä asioita, joihin kokee kutsua ja vetoa. Tärkeimpänä itselleni on pitää huolta omasta mielenterveydestäni, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani ja ihmissuhteistani. Kun voin itse hyvin, minulla on myös annettavaa muille. Monesti menestyksen mittari on tilin saldo, eikä rahan tärkeyttä voikaan kieltää. Tosin minusta raha menettää merkityksensä kuinka paljon sitä on, jos sitä on sen verran, että se riittää oman elämän kuluihin ja jää myös sopivasti ylimääräisiin rientoihin ja jaettavaksikin. Mielenrauha ja kiireettömyys tuntuvat olevan nykyihmisen suuri haaste ja siksi koenkin, että on menestystä elää elämää, jossa ei liikaa murehdi huomista tai vatvo mennyttä, vaan elää tätä hetkeä. Eikä myöskään "good vibes only", vaan kaikki tunteet ovat sallittuja ja tervetulleita. Siihen kuuluu erilaisten elämänvaiheiden ja tilanteiden hyväksyminen. Elämää, jossa on mahdollisimman paljon keveyttä, iloa, tyytyväisyyttä ja rakkautta. Voi juku, minähän olen menestynyt omalla mittarillani!

Ps. Blogini nimi viittaa siihen tunteeseen, jonka saan kun laitan jalat virtaavaan veteen. Tunne siitä, kuinka olen yhteydessä luontoon ympärilläni ja täysin elossa. Kuinka olen pieni osanen tätä kaikkea kaunista ja hyvää.

-Sini