Kohti rakkautta (2/2)

Romanttinen rakkaus on mielestäni yksi mystisimmistä asioista tässä maailmassa. Mitä rakastumiseen vaaditaan? Miksi parhaimmassa tapauksessa sen "vain tietää"? Mitä se tietäminen on? Minulla ei kylläkään ole vastausta näihin kysymyksiin. Biologisesti rakastuminen on aivokemiallinen pyörremyrsky. Onnellisuus hormoni oksitosiinin sekä serotoniinin ja dopamiinin määrä lisääntyvät. Fenyylietyyliamiini liittää parin tiukasti yhteen. Noradrenaliini ja kortisoli nostavat stressitasot korkealle. Rakastuminen on huumaava tila, mutta onneksi se ei jatku ikuisesti. Itse ainaki kuulun vahvan tunne-elämäni takia näihin ihmisiin, jotka eivät tarvitsisi enää untakaan ja syöminenkin unohtuu helposti, kun on vastarakastunut. Ajan kanssa rakastuminen muuttuu parhaimmillaan valintaan perustuvaksi rakastamiseksi.

Minä en usko, että meille kaikille on vain Se Yksi Oikea. Uskon, että sopivia kumppaneita on meille jokaiselle, vaikka kuinka paljon. Minulle tärkeintä kumppaninvalinnassa on se, että pystyn katsomaan häntä terveellä tavalla ylöspäin. Avoin keskusteluyhteys, turvan kokemus, syvä kunnioitus ja luottamus. Toimiva dynamiikka ja kemia, energian yhteensopivuus. Tunne-, itsereflektointi- ja sosiaaliset taidot. Samankaltaiset tulevaisuuden haaveet ja visiot. Kannustus ja tuki. Huumorintaju ja pilke silmäkulmassa ovat tie minun sydämeen. Minulle on hyvin olennaista miten tämä henkilö kohtelee muita ihmisiä ympärillään ja miten hän puhuu muista ihmisistä. Arvomaailmankin kuuluisi kohdata.

Mitkä asiat saavat minut varpailleni? Yllämainittujen asioiden vastaparit. Esimerkiksi kykenemättömyys pyytää anteeksi tai nähdä vikoja itsessään. Tunnekylmyys. Ylimielisyys. Räjähtelevyys. Jyrkät mielipiteet ja käytöstavat mistä ei voi joustaa. Exien haukkuminen tai halveksunta. Mikä tahansa henkinen tai fyysinen väkivalta. Mielestäni siinä vaiheessa, kun on joutunut miettimään jopa pidemmän aikaa, että pitäisiköhän erota, on vähintäänkin syväluotaavan reality checkin aika. Intuitio on itselleni tärkein väline kumppaninvalinnassa. Tiedostamattoman mielen ja kehon antama informaatio on itselleni paljon selkeämpää ja luotettavampaa, kuin oman tietoisen mielen tuotokset. Yleensä tunnemme jotain, mitä emme välttämättä osaa edes pukea sanoiksi. Sitäkin intuitio voi olla. Gut feeling tai tunne siitä, että jotain on pielessä "off".

Viime blogitekstissä puhuin rakkaustankista. Tämä on oma ajatusleikkini = 100%+100%=200%. Yhdessä voi olla paljon enemmän kuin yksin, vaikka ihmiset ovatkin aina kokonaisia itsekseensäkin. Jos molempien rakkaustankki on tyhjillään, tulee suhteeseen suuria paineita ja odotuksia, miten tehdä toinen onnelliseksi. Jokainen kuitenkin vastaa itse omasta onnellisuudestaan. Koen, että rakkauslauluissa lauletaan usein juuri riippuvuussuhteista, joissa enemmänkin tarvitaan toista: "minulla ei ole mitään ilman sinua tai teet minusta onnellisen". Kumppania saatetaan rakastaa statuksen vuoksi: "koska hän on minun kumppanini" eikä ihmisen tasolla: "koska hän on vain niin huikea ihminen". Olennaista on antaa kumppanin olla oma erillinen itsensä, ettei hän menetä itseään tai tukahdu. Monet naiset rakastuvat renttuihin ja kumppania yritetään pelastaa tai muokata itselleen mielekkäämmäksi. Been there done that.

Jokseenkin tavallista tuntuu olevan myös, että saatamme rakastua meille tuttuun isämme tapaiseen mieheen. Olipa isä minkälainen hyvänsä. Rakkauden laatu voi olla tuttua ja turvallisen tuntuista, vaikka se olisikin itselle haitallista. Hermosto varoittaa vaarasta, mutta keho on niin tottunut siihen, että turvallinen kumppani tuntuu liian tylsältä. Turvallinen kumppani ei synnytä samanlaisia perhosia eikä kicksejä. Tällöin voi päteä sanonta "parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas." Monet ihmiset etsivät vimmatusti romanttista rakkautta elämäänsä, sillä muuten olemme "yksin". Olen itsekin miettinyt, että onkohan minussa jotakin vialla kun olen kolmissa kymmenissä sinkkuna. Eikös tässä vaiheessa pitäisi olla jo avioliitto, lapsia ja omakotitalo. Onneksi maailma on muuttunut sallivammaksi ja vanhoja rakenteita kyseenalaistetaan. Elämässä voi olla paljonkin rakkautta, vaikka olisi sinkku. Toisaalta yksinäisyydestä kärsivät monet sinkut, mutta niin myös parisuhteessa olevat. Mielestäni jätämme liikaa painoarvoa kumppanille. Loputon rakkaudettomuuden kuilu uuvuttaa kumppanin, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy. Me kaikki tarvitsemme rakkautta, mutta tervein lähtökohta olisi saada sitä muualtakin kuin parisuhteesta.

Olen viimeisimmän parin vuoden ajan ollut ensimmäistä kertaa siinä pisteessä, että en tarvitse parisuhdetta mutta haluan parisuhteen, kun sopiva kumppaniehdokas ilmaantuu. Ennen tarve oli vähintään yhtä voimakas kuin halu. Läheisriippuvuuteni hellittää tiukasta otteestaan. Voi kuinka olenkaan ottanut osumaa tällä elämänosalueella. Lukuisat pettymykset ja sydänsurut ovat kuuluneet elämääni, mutta en silti koe kyynistyneeni. Päinvastoin. Olen oppinut valtavasti. Aktivoituneiden pelkojeni ja epävarmuuksieni esiintulo on antanut mahdollisuuden tulla niistä tietoiseksi ja käsitellä niitä. Resilienssiäni on koeteltu ja se on kasvanut. Mielummin elän omalla liekilläni ja korjailen sirpaleet tarpeen tullen, kun jättäisin elämättä. Selviän vastoinkäymisistä hyvin.

Tästä tasapainoisemmasta lähtökohdasta käsin pystyn tarkastelemaan kumppaniehdokkaita levollisin mielin. Arvoni ovat kirkastuneet, seison tukevasti omilla jaloillani sekä tiedän, mitä haluan ja ansaitsen. Luotan siihen, että oikea kumppani ilmaantuu, kun sen aika on. En aio tyytyä, olen niin hyvässä paikassa itseksenikin. En odota prinssi uljasta saapuvaksi valkoisella ratsullaan, vaikka Disney fani olenkin. Mutta tiedän minkä tason ihmissuhdetta ja kolahdusta odotan kohdalleni. Tunnistan oikeanlaisen energian ja potentiaalin nopeasti. Sydämeni on auki. Kumppaninvalinta on mielestäni yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä, jos päämääränä olisi viettää loppuelämä yhdessä. Kolmeen parisuhteeseeni on mahtunut kaikenlaista, mutta suunta on ollut aina ylöspäin. Olen kokenut yhden terveen parisuhteen ja kauniin eron sen kaikessa kurjuudessaan. Olen rakastanut ja rakastan viimeisintä kumppaniani niin paljon, että haluan hänen olevan onnellinen vaikka se tarkoittaakin, että hän on jonkun muun kanssa. Irtipäästäminenkin voi olla mitä rakkaudellisin teko.

-Sini