Aallokossa silti rauhassa

Aina ei mene elämä niin kuin strömssössä. Eikä pidäkään. Tänä vuonna olen päässyt opettelemaan sitä, miten säilyttää rauha, vaikka tunnetasolla on pitänyt kohdata rankkoja teemoja. Yhtä aikaa elämä on kuitenkin tarjoillut paljon hyviäkin asioita. Olen elänyt tavallaan kahdessa erilaisessa todellisuudessa. Toisessa kaikki on todella hyvin ja toisessa elämä on raskasta ja ailahtelevaa. Se mihin keskityn todellakin valtaa alaa elämässäni. Elämän erilaiset vaiheet on vain otettava vastaan. Mikään ei jatku ikuisesti, ei hyvä eikä pahakaan. Se on ollut hyvin lohdullista vaikeimpina hetkinä. Ei voi odottaa elämän alkavan sitten, kun elämässä ei ole huolen häivää.

Kuinka pääsisi siihen pisteeseen, että itsensä ulkopuolella olevat asioita eivät vaikuttaisi niin paljon omaan sisäiseen maailmaan? Luulen, että tämä on koulu, jota käyn koko loppuelämän. Eikä siitä välttämättä tarvitse tai voikaan päästä kokonaan pois. Asiat saavat vaikuttaa meihin, mutta olen kokenut tänä keväänä, että vaikeat asiat ovat saaneet minusta ajoittain liiankin suuren otteen. Yritän kuitenkin ajatella, että asiat ovat vain asioita. Yhtä aikaa koen, että suoranaista hätää ei ole ollut. Merenpohja on ollut tyyni, vaikka pinta ja ehkä jopa puoliväli, on ajoittain saanut osakseen isoakin aallokkoa. Merenpohja on se jokin syvä osa minussa, joka tietää, että kaikki tapahtuu syystä ja jokaisesta kokemuksesta voi oppia. En kuitenkaan usko tähän sanontaan "se mikä ei tapa vahvistaa", sillä kyllä totisesti traumat voivat aiheuttaa sellaista, mitä ei ole enää helppoa korjata. Mitään sellaista en ole onneksi joutunut kokemaan tänä alkuvuonna.

Koen, että nykymaailmassa navigoiminen vahvasti tuntevana ja herkkänä ihmisenä ei ole aina ihan helppoa. Kuormitun, mutta myös palaudun suhteellisen nopeasti, koska tunnistan kuormituksen nopeasti. Kalenterin pitää olla sopivan huokoinen. Tarvitsen paljon aikaa palautumiselle, olemiselle ja asioiden käsittelemiselle. Olen löytänyt valtavasti keinoja pitää itsestäni parempaa huolta valmennuskoulutukseni aikana. Omien kamppailujeni vuoksi valmennuksissani on läsnä myös vahva kokemusasiantuntijuus. Herkkyys on suuri rikkaus.

Luonto, valo ja liike ovat itselleni parhaita keinoja palauttaa itseni rauhantilaan ja hyvään yhteyteen kehoni kanssa. Kävely keväisessä metsässä lintujen laulaessa on itselleni kaikki mitä tarvitsen palautuakseni. Kaikki taakka sulaa pois. Mielestäni se pitää täysin paikkansa; mitä hätää minulla siellä metsässä olisikaan. Päivittäiset pysähtymisen ja läsnäolon hetket muistuttavat minua siitä, että rauha on mahdollista löytää missä vain. Mieli ylipäätään luo hädän ajattelemalla tulevaa tai mennyttä. Mieltään kannattaakin kyseenalaistaa, sillä on niin hirveästi asiaa, mutta usein vähän todellista sanottavaa. Olemme paljon enemmän, kuin tämä mielen jatkuva pulputus.